Yö. Sinebrychoffin taidemuseo

Heräsin yöllä. Kuuntelin äänikirjaa ja nukahdin uudelleen. Näin unta metsästä

Hugo Simberg (Hamina 1873–1917 Ähtäri): Yökulkija, 1890–96. Vesiväri ja guassi. Kansallisgallerian kokoelma | Ateneumin taidemuseo

You can read this text in english from here

Sinebrychoffin taidemuseon uusi näyttely, Yö, osuu meihin herkkäunisiin, aina vain hullummaksi muuttuvasta maailmasta huolestuviin.

Näyttely poikkeaa useimmista taidemuseoiden näyttelyistä tarinallisuudellaan. Kyseessä on matka iltahämärästä aamun sarastukseen. Tarinankertojina ovat Henriikka Tavin runot, esille valitut taideteokset sekä näyttelyarkkitehtuurin, grafiikan ja valaistuksen muokkaama näyttelytila. Vielä neljännen ulottuvuuden ja katsojan kosketuksen aiheeseen tuo uniin liittyvän perinteenkeräyksen esittely ja mahdollisuus osallistua siihen kertomalla oma unennäkönsä.

Näyttely on rakennettu museon ensimmäiseen kerrokseen. Se ei ole neliömäärältään kovin suuri, näyttelyhuoneita taitaa olla vain viisi. Huoneet ovat Sinebrychoffin kauppiassuvun residenssin alkuperäisiä huonetiloja, joten klassista ja nykytaidetta yhdistelevän näyttelyn suunnittelu ei varmaankaan ole ollut kovin helppoa. Tila on kuitenkin otettu erinomaisesti haltuun. Erityisesti oviaukoista avautuvat näkymän päätepisteet aina seuraavaan näyttelyn osioon on ratkaistu hienosti. Kävijälle välittyy, että näyttely jatkuu seuraavan oviaukon, portin, jälkeen ja samalla muodostuu luonteva kulkureitti tarinan seuraavaan osioon.

Ensimmäisessä salissa tunnelmoidaan kohti kuutamoyötä Henrika Tavin runokatkelmien kautta. Ehkä sattumalta näyttelyn ensimmäisen taiteilijan sukunimi alkaa kirjaimella A. Kyseessä on Ivan Aivazovsky. Hänen teoksensa Napolinlahti on vuodelta 1844. Ivan Aivazovsky (1817–1900) oli yksi 1800-luvun merkittävimmistä merimaalareista. Teos ei ehkä ole erittäin tuotteliaan armenialaisvenäläisen Hovhannes Aivazjanin ( Հովհաննես Այվազյան) tärkeimpiä teoksia, mutta on hyvä valinta tähän näyttelyyn.

Ivan Aivazovski (Feodosija, Krim 1817–1900): Napolinlahti, 1844. Öljy kankaalle. Kansallisgallerian kokoelma | Sinebrychoffin taidemuseo. Beatrice Granbergin kokoelma

Muista maalauksista voi ensimmäisenä mainita Karl Wilhelm de Hamiltonin Kasveja ja eläimiä vuodelta 1735 ja  Aert van der Neerin Kuutamo joella 1640-luvulta.

Karl Wilhelm de Hamilton (Bryssel 1668–1754 Augsburg): Kasveja ja eläimiä, 1735. Öljy puulle. Kansallisgallerian kokoelma | Sinebrychoffin taidemuseo

Carl Wilhelm de Hamiltonin teos on poimittu esille myös lapsille suunnatulla Kuukierros-kierrokselle, ja se on ripustettu erityisesti lasten näkymäkorkeudelle. Maalaus on asetelma metsänpohjasta. Hamilton oli flaamilaissyntyinen taidemaalari, joka vaikutti pääasiassa Saksassa. Hän kuvasi usein ohdakkeita teoksissaan. Teokset kuvaavat usein hyvin pikkutarkasti ja luonnonmukaisesti pieniä eläimiä, kuten perhosia, käärmeitä, liskoja, sammakoita, etanoita kasvillisuuden keskellä.

Aert van der Neer (Gorinchem 1603–1677 Amsterdam): Kuutamo joella, 1640-luku. Öljy kankaalle. Kansallisgallerian kokoelma | Sinebrychoffin taidemuseo. Paul ja Fanny Sinebrychoffin taidekokoelmat

Nykytaiteen teoksista salissa esille nousee erityisesti Kain Tapperin Ilta-aurinko -veistos vuodelta 1969.

Helsinkiläisen taidemaalarin Emmu Johanssonin Makaava kasvokuva Yves Kleinille (2017) on sijoitettu seuraavan salin sisääntulon yhteyteen luomaan aiemmin mainittu point de vue -näkymä. Saliin astuessa huomio kiinnittyy maalaukseen, joka ensi silmäyksellä muistuttaa Helene Schjerfbeckin tunnettua Toipilas-teosta (1888). Kyseessä ei kuitenkaan ole Toipilas, vaan ruotsalaisen taiteilijan Georg Paulin Lukuhetki, joka valmistui neljä vuotta ennen Schjerfbeckin versiota.

Georg Pauli (Jönköping 1855–1935 Tullinge): Lukuhetki, 1884. Öljy kankaalle. Kansallisgallerian kokoelma | Ateneumin taidemuseo

Näyttelyssä myös lasketaan lampaita. Esillä on 1600-luvun grafiikkaa (Lammas ja kärpäset, Lammas, Kaksi lammasta ja lentäviä lintuja, Lampaita pylvään juurella, Pukki ja lampaita antiikin raunioilla, Makaava lammas ja Lammas lankkuaidan vieressä, kaikki 1600-luvulta). Nämä on upotettu näyttävästi isoihin paspiksiin. Pahvin päälle, grafiikanlehtiä kiertelemään on painettu Tavin runo lampaista. Viimeistään tässä vaiheessa Henriikka Tavin runot alkavat rytmittää näyttelyä ja kasvavat osaksi näyttelykokonaisuutta ja myös omaksi visuaaliseksi taiteekseen.

Näyttelyssä on useampia hyviä esimerkkejä, joissa ripustuksella on rinnastettu taideteoksia keskusteluyhteyteen. Esimerkiksi Kalervo Palsan Graniittipeti (1971) ja Timo Takalan Uneton (2009) muodostavat kokonaisuuden, jota on vielä korostettu valaisulla.

Kalervo Palsa (Kittilä 1947–1987): Graniittipeti, 1971. Lyijykynä ja tussi. Kansallisgallerian kokoelma | Nykytaiteen museo Kiasma/Timo Takala (1980): Uneton, 2009. Kivi. Valtion taideteostoimikunnan kokoelma, Kansallisgalleria

Seuraavassa salissa on erityinen tunnelma. Kohdevalojen lisäksi katossa on kattokruunu, joka säpsäyttäen välillä räpsäyttää valoja. 

Salissa on useampia vedoksia Frans Toikkasen kissagrafiikkaa. Äärimmäisen taitava graafikko Toikkanen kuvaa luontevasti pimeyden valtiaita.

Frans Toikkanen (Saarijärvi 1926–2008): Karvamato, 1960. Mezzotinto. Kansallisgallerian kokoelma | Ateneumin taidemuseo. Karvamato, 1977. Loukossa, 1972. Mezzotinto. Valtion taideteostoimikunnan kokoelma, Kansallisgalleria

Olin joskus opiskeluaikoinani taidegraafikkojen galleriassa viikonloppupäivystäjänä. Muistan, että Toikkasen kissat olivat tuolloin myyntilistan kärjessä. Nyt näköjään museokin on teettänyt kissoista julisteita myyntiin museokauppaan.

Viimeisessä salissa ennen paluuta kierroksen alkuun saavutaan aamun sarastukseen. Keskeinen teos on varmaankin Henriikka Tavin runo, matka lyttyyn hinkatusta hammasharjasta kohti aamua ja uutta päivää.

--otin kenkäni, reppuni ja muut lähtövaikuttimet ja avasin ovet takanani ja edessäni, ja näin tuulet, tiet ja toimet ne olivat niin olemassa--

Johan Tobias Sergel (Tukholma 1740–1814): Fauni, 1774. Marmori. Kansallisgallerian kokoelma | Sinebrychoffin taidemuseo

Runo keskustelee mainiosti keskilattialle sijoitetun Johannes Tobias Sergelin Fauninin (1770–1774) kanssa. Näyttää, että fauni hieroo unihiekkaa silmistään. Oli pakko tarkastaa, että faunin kädessä oleva keppi tai tikku ei ole hammasharja.

Maalauksissa on esillä Aamun sarastus -teema. Kun ensimmäisessä salissa kalastajat lähtivät merelle, niin nyt maalauksien kalastajat palaavat.

Uudempi taide on sijoitettu lipunmyynti-museokauppaan johtavan oven seinämälle. Helmi Remekseltä on esillä lasinen Elokuun aurinko (2018) ja naishahmoistaan tunnetun Esko Tirrosen Aamuaihe I (1975).

Helmi Remes (Tampere 1983): Elokuun aurinko, 2018. Vapaasti puhallettu lasi, filigraani. Valtion taideteostoimikunnan kokoelma, Kansallisgalleria/Esko Tirronen (Harlu 1934–2011 Kuusankoski): Aamuaihe I, 1975. Öljy ja tempera kankaalle. Kansallisgallerian kokoelma | Ateneumin taidemuseo

Näyttelyn lopussa on myös Uniarkisto-laajennus. Se koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uniin liittyvistä arkistokorteista. Käytävän seinälle on asetettu kopioita arkistoiduista unista, mikä tuo näyttelyyn uuden, dokumentaarisen ja henkilökohtaisen ulottuvuuden. Tässä kohtaa kävijöillä on myös mahdollisuus jakaa omia unimuistojaan.

Tämä arkisto-osuus tuntuu sopivan hyvin näyttelyyn. Se tuo kertomukseen uuden ulottuvuuden, inhimillisen kokemuksen yöstä ja unesta. Osio näyttää myös kiinnostavan yleisöä. Käydessäni näyttelyssä se oli vasta avautunut ja vaikka kävijöitä oli vierailuhetkellä vähän, SKS:n keruuarkistoon oli jätetty jo uusia muistoja. Vierailun aikana aktiiviset matkailijat lisäsivät joukkoon kaksi uutta, englanninkielistä unikokemusta. SKS:n arkisto siis kasvaa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Näyttelyn keruukortit ovat tavallisten ihmisten suoria kuvauksia yöllisistä kokemuksistaan

Ulkopuolisen on vaikea arvioida, miten näyttelytyöryhmässä työt ovat painottuneet. Voi kuitenkin arvata, että meritoituneen graafisen suunnittelijan ja arkkitehdin sekä valaistussuunnittelijan rooli kokonaisuuden kannalta ei ole ollut vähäinen. Ja ilman runoilijaa tämä ei toimisi.

Tällaiset teemalliset näyttelyt joskus tukehtuvat siihen, että esillä on sattumanvaraisesti ehkä vain nimen aiheen perusteella yhteen koottuja uusia ja vanhoja teoksia. Tässä näyttelyssä tällainen vaara kuitenkin vältetään. 

Näyttelyn tekijät

Projektipäällikkö: Anne-Mari Forss, Kuraattori: Kersti Tainio, Runoilija: Henriikka Tavi, Arkkitehtuuri: Lauri Johansson, Graafinen suunnittelu: Antti Hinkula, Painotuotanto ja asennus: Kari-Petteri Kakko ja Jussi Vento, Valaistus: Johanna Naalisvaara, Konservointi: Ilkka Heikkinen, Suvi Kervinen, Saana Lopes, Jenna Parkkila-Mäki, Liisa Vesa ja Kaisu Voutilainen, Kehystys: Seppo Laakkonen ja Riitta Vuori, Museotekniikka: Martti Kervinen, Mauri Kuitula, Raimo Lehtomaa, Jyrki Vahteristo ja M, Kuljetus: Juha Peltonen.

 Yö, 12.2.2026 – 23.8.2026

Kuvat näyttelystä kirjoittajan, kuvattu 12.2.2026

Museon verkkosivuilla julkaistu Henriikka Tavin haastattelu

Museon verkkosivu

Löydät enemmän tietoja museosta tästä