Ateneumin taidemuseo ja sen pysyvä näyttely

 Museo-opas on hyvä aloittaa kirjaimesta A. Ensimmäiseksi museoksi siis valikoituu Ateneum. Kun kiertää eurooppalaisia kansallisgallerioita, niin usein joutuu ainakin pienempien maiden osalta havainnoimaan aika vaatimattomia näyttelyjä. Esillepano on joskus provinsiaalinen, vaikka taiteilijoissa olisi ainesta enempäänkin. Suomi on kaukana pohjoisessa, joskus saareksikin luonnehdittu maa. Täälläkin sisäänpäin kääntymisen vaara on ilmeinen. Mielestäni museo kuitenkin on onnistunut näyttelyissään.

Kuva näyttelystä. Vasemmalla Wäinö Aaltosen Graniittipoika I, 1917–1920. Punainen graniitti

Nykyisin hallinnollisesti osana Suomen kansallisgalleriaa toimiva perinteikäs museo sijaitsee aivan Helsingin keskustassa. Vastatapäätä on Eliel Saarisen suunnittelema rautatieasema, joka valmistui vuosina 1909 ja1919.

Helsinki vuonna 1900.  Rautatietorin laidalla  (nro2) Atenumin rakennus. Rautatieasema on vielä nykyistä edeltävä Carl Albert Edelfeltin suunnittelema, vuonna 1861 valmistunut rakennus. Carl Albertin poika Albert Edelfelt oli yksi Suomen keskeisimmistä kuvataiteilijoista. Hänen teoksensa ovat hyvin edustettuina myös museon pysyvässä näyttelyssä. Asemakaavakartta Helsingin kaupunki 

Eliel Saarisen tussipiirros. Rautatieasema Ateneumin suunnasta. Yksityiskohta kirjasta Rautatieasema, Hilkka Högström, Helsinki 2004. Originaalipiirustus Suomen arkkitehtuurimuseo

Torin rakennukset, joihin kuuluu myös Kansallisteatteri voi nähdä nousevan kansakunnan identiteetin rakentajana. Kokonaisuutta täydentää aukiolle sijoitettu suomenkielisen kirjallisuuden keskeisimmän kirjailijan Aleksis kiven muistopatsas. Sen on tehnyt kansalliskuvanveistäjänä tunnettu Wäinö Aaltonen. Aaltosen töitä löytyy enemmän museon kokoelmista ja näyttelyistä.

Aleksis Kivi. Taustalla Kansallisteatteri (arkkitehti Onni Tarjanne 1902). Wäinö Aaltonen 1939. Valokuva Wikipedia: Kulttuurinavigaattori (Heikki Kastemaa). CC BY-SA 3.0, https://fi.wikipedia.org/w/index.php?curid=1262074

Ateneumin rakennuksen suunnitteli Theodor Höijer (1887).  Höijer valikoitui tehtävään kansainvälisen arkkitehtikilpailun voittajana. Höijer oli mainio arkkitehti, vaikka ei olekaan noussut vastaavaan kansainväliseen maineeseen kuin vuonna 1923 Yhdysvaltoihin muuttanut Eliel Saarinen.
Höijerin uusrenessanssia edustava Ateneum toimi alun perin taiteen ja taideteollisuuden akatemiana, siellä sai oppinsa suuri osa suomalaisista taiteilijoista. Taideteollisuusmuseon ideoija Carl Gustav Estlander ihaili South Kensingtonin museota (nyk. V&A museum) Lontoossa. Myös Saksan ja Itävallan museot voi nähdä Ateneumin rakennuksen aikalaisina. Pelkästään museokäyttöön Ateneum siirtyi vuonna 1991. Muutokset suunnitteli arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Raunio.

Asuin aikanaan joitakin vuosia Berliinin Mittessä. Ateneumin ulkoseinien taiteen, taideteollisuuden ja kulttuurin  suurmiesreliefien osalta museota on mukava verrata Leipziger Platzin läheisyydessä sijaitsevaan Gropius Bau -museoon (arkkitehti Martin Gropius 1881). Sekin oli alkuaan oppilaitos, ja nyt näyttelytoimintaan keskittyvä museo. 

Pallas Athenen temppeli, Ateneum, on museo, jonka moni kävijä saattaa helposti mieltää sellaisenaan Kansallisgalleriaksi. Kansallisgalleriaan kuitenkin kuuluu myös Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Eikä pidä unohtaa ikään kuin oman museonsa muodostavaa  kokoelmatietokantaa ja muuta digitaalista aineistoa verkossa.
 

Kuva näyttelystä

Ateneumin pysyvä näyttely on nimeltään Ajan kysymys. Tavoitteena ei ole vain tarkastella museon taidekokoelmaa uusin silmin, vaan myös ”valottaa nykyhetken suuria kysymyksiä kuvataiteen tarjoaman peilin kautta”. Tavoite on iso, mutta ilman hyviä tavoitteita ei kaiketi voi saavuttaa hyviä tuloksiakaan. 

Otsikkoa lähestytään neljän teeman kautta. Ensimmäinen teema liittyy luontoon, joka onkin ajankohtainen aihe ilmastonmuutoksen ja sukupuuton maailmassa. Esillä on kokoelman luontoon ja eläimiin liittyviä teoksia. Teoksia, ainakaan vanhempia, ei ole tehty ilmastokriisin maailmaan, mutta katsoja voi hakea kokonaisuudesta kuvaa siitä, millainen suhde luontoon ja kanssaeläimiin meillä on ollut aiemmin. Ja miten näkökulma muuttuu tätä aikaa lähestyessä kriittisemmäksi ja kantaaottavammaksi. Helposti myös vanhempia teoksia katsoo tästä ajasta, uudelleentulkiten.

Toinen teema on suomalaisuus. Tämä tarjoaa erinomaisen näkymän siihen, kuinka suomalaisuutta muovattiin taiteen keinoin. Identiteettiä todella kaivattiin. Runoilija Eino Leinon kirjoitus summaa kansakunnan tilanteen: Vailla historiaa, vailla kulttuuria, vailla kansallistuntoa, vailla omaa valtiollista elämää, se näytti olevan tuomittu olemaan myöskin vailla omaa tulevaisuutta, samoin se oli vailla omaa muinaisuutta ja – nykyisyyttä. (Lainaus Ritva Wäreen väitöskirjasta v. 1991). Kolmas teema on kaupunki. Teemassa pohditaan miltä nykyaika tuntuu, miten taiteilijat kuvaavat kaupunkia ja modernia elämää. Neljäs teema on taiteen vallankäyttäjät. Miten Ateneumin kokoelma on muodostunut, kuka päätti mitä teoksia kokoelmaan hankittiin.

Kuva näyttelystä

Kuten monella muullakin museolla, iso osa kokoelmaa on muodostunut lahjoituksista. Näyttelyssä nostetaan esille Suomen Taideyhdistyksen vuonna 1893 saama  merkittävä lahjoitus. Näyttelytekstin mukaan taiteenkeräilijä ja lääkäri Herman Frithiof Antell testamentti kokoelmansa ja omaisuutensa suomalaisille. Antell itse oli 27-vuotiaana perinyt isältään omaisuuden, jonka ansiosta hän pystyi omistautumaan taiteen keräämiseen Pariisissa. Rahasto turvasi kokoelman kehittämisen vuosikymmeniä eteenpäin. Varoilla hankittiin mm. Albert Edelfeltin Luxembourgin puisto Pariisissa vuonna 1908 ja Suomen ainoa museokokoelmissa esillä oleva Vincent van Goghin työ (vuonna 1903).

Kuva näyttelystä. Albert Edelfeltin maalaus keskellä

Ilja Repin on näyttelyssä sijoitettu kokoelmateosten lahjoittajien osioon. Taiteilija jäikin vallankumouksen jälkeen asumaan Suomeen ja lahjoitti joitakin teoksiaan Ateneumille. Näyttelyn teemoissa nostetaan esille, miten kokoelman muodostumisessa ja esittelyssä aina joku käyttää valtaa. Tässä museo on oikeassa, ja museotkaan eivät ole irrallaan politiikasta ja sodan ja rauhan kysymyksistä. Tässä tapauksessa teosesittelyssä olisi ehkä voitu avata kiinnostavan taiteilijan historiaa ja esimerkiksi syy siihen, että taiteilija teosesittelyssä nimetään ukrainalaiseksi – vaikka vielä Ateneumin vuoden 2021 suurnäyttelyssä Repiniä luonnehdittiin Venäjän kuuluisimmaksi taidemaalariksi. Toinen kysymys on tietysti se, että tarvitseeko taideteosten nimikylttien yhteydessä mainita kansallisuus. Etenkin kun kansallisuus näyttää olevan liukuva käsite. Eikä ole, kuten sukupuolikaan, yksiselitteisesti määriteltävissä.

Kuva näyttelystä, vasemmalla Jelizaveta Zvantsevan muotokuva (1889, öljy, taiteilija Ilja Repinin lahjoitus1920)

Ateneumin pysyvä näyttely on mainio tapa tutustua Suomen historian merkkihenkilöihin, ja onneksi myös laajempaan kirjoon Suomessa asuvia.

ANTTI FAVÉN 1882–1948, Jean Sibeliuksen muotokuva, 1913 öljy, testamenttilahjoitus 1945, kok. August & Lydia Keirkner

GUNNAR BERNDTSON 1854-1895. Morsiamen laulu, 188, öljy, testamenttilahjoitus 1893, kok. Antell

GEORGES WINTER 1875-1954. Alaluokan reippaus, 1902, pronssi, hankittu1906

Kuva näyttelystä. YRJÖ SAARINEN 1899-1958. Tsaijunjuojat, Paatene, 1942, öljy, hankittu1995. JUHO KYYHKΥΝΕΝ 1875–1909. Kota, 1909, öljy, hankittu 2010. HEIKKI TUOMELA 1922-1991. Romaninainen, 1981 öljy, hankittu 2003. SIRPA ALALÄÄKKÖLÄ 1964-. Samiuela Elone (Tonga), sarjasta "Asuu ja työskentelee Suomessa", 1998, akryyli. Kiasma, hankittu 1998 Kansallisgalleria 

Ateneumin pysyvässä näyttelyssä ovat tietysti esillä museon keskeiset Suomen taiteen mestarit ja  maalaukset, jotka ovat suomalaisille tuttuja jo koulukirjoista. Albert Edelfeltin ohella esittäytyvät muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Helene Schjerfbeck ja Tove Jansson.

HELENE SCHJERFBECK 1862-1946. Toipilas, 1888, öljy, hankittu 1888

AKSELI GALLEN-KALLELA 1865-1931. Lemminkäisen äiti, 1897, tempera

Joistakin teoksista on kirjoitettu syventävät osuudet näyttelyyn. Tässä Tove Janssonin omakuvan osalta. Lisätietoja saa myös QR-koodin kautta. Myös museon nettisivuilla on hyvin lisäaineistoa näyttelystä

Valokuvat näyttelystä kirjoittajan.

Museo on avoinna ti-pe10–20 ja la-su 10–17. Maanantaisin museo on suljettu. Museokortilla näyttelyihin pääsee ilmaiseksi, muuten lippujen hinnat ovat moniin muihin museoihin verrattuna korkeat, normaali lippu kassalta maksaa 22 euroa