Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Elämme keinovalon maailmassa ja ainakaan Helsingissä ei ole kovin helppoa kokea tähtikirkasta taivasta. Jos havainnointiin kuitenkin tulee tilaisuus, niin taivaankannella avautuva Linnunrata kyllä tekee  kovettuneeseenkin ihmiseen vaikutuksen

Björn Weckström. Biomekaaninen käsi. 1978. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kiasman näyttely on nimeltään Linnunradalla. Näyttely alkaa Linnunradan määrittelystä, ja etsii maan ja aurinkokunnan kuvauksia ja olemassaolon kuvauksia kuvataiteessa.  Linnunrataa kuvataan kansanperinteessämme sillaksi kuolevaisen maailman ja jumalallisen välillä. Tähtitaivas on mystinen polku, jota joutsen, pyhät linnut ja sankarit voivat kulkea. Linnunrata on inspiroinut lukemattomia tarinoita ja taiteilijoita ja on kai edelleenkin läsnä suomalaisessa mielikuvituksessa.

Kyseessä on hyvin ajateltu näyttely. On harmi, että näyttely ei oikein ole näkynyt mediassa. Näyttelyuutisiin tai kritiikkeihin ei nykyisillä supistuneiden kulttuuritoimitusten sivuilla oikein mahdu kuin yksi tai kaksi suurnäyttelyä, ja tuntuu että hekin joskus noteerataan lähinnä sen jälkeen kun someklikkauksia ja ennätysyleisöä on kertynyt riittävästi. Peruutusvaihdetta klikkausten maailmasta ei taida löytyä, mutta kannattaa joka tapauksessa käydä tutustumassa tähänkin näyttelyyn, aikaa on vielä 23.3.2025 saakka.

Näyttelyn sisääntuloon on nostettu esille  science fictioniin liittyviä suomalaisia nostalgisia kirjoja. Varmasti monella kiinnostus linnunradan sfääreihin onkin herännyt kirjallisuuden kautta. En taida olla ainoa scifin harrastaja. Osmo Lampisen nuorille suunnattu tieteiskirja ilmestyi 1950-luvulla. Kuva näyttelystä

Kiasman näyttelyssä on esillä viisi teemallista kokonaisuutta, joita lähestytään 22 taiteilijan ja taiteilijaryhmän kautta. Teemat ovat Aine/henki, Avaruuksia, Luontoja, Kone/ihminen sekä Loppu. 

Aloituskokonaisuudessa on useampia mainioita Kari Cavénin teoksia. Taiteilija yhdistelee tuttuja esineitä tai asioita uudella tavalla. Näin syntyy uusia ajatuksia ja oivalluksia, kuten salitekstissä kuvataan. Tässä näyttelyssä teokset jäivät mielestäni kuitenkin hitusen irralliseksi Linnunrata-teemaan suhteutettuna. Jatkossa päästään kuitenkin syvemmälle galaksiin.

 

Mitä häh, 2017, esinekooste. Kari Cavén. 1954. Otavan (alk. 1950) julkaisema Mitä Missä Milloin -kirja kokoaa yhteen edellisen vuoden tärkeät tapahtumat. Kuva Kansallisgalleria/Petri Virtanen

Erno Enkenbergiltä on näyttelyssä kaksi teosta. Vuoden 2015 teoksesta näyttelyteksti kertoo siihen kuvatun  6–7 miljoonaa vuotta sitten elänyt Sahelin apinaihminen. Tämä oli mahdollisesti ihmisen ja simpanssin yhteinen esi-isä. 

Erno Enkenberg. 1975. Sahelanthropus tchadensis, 2015. Öljy kankaalle, Sara Hildenin taidemuseo. Kuva Eero Enkenberg

Näyttelyissä nousee usein jokin teos muita enemmän esille. Tässä esityksessä sellainen on varmaankin Pekka ja Teija Isorättyän robotti. Isorättyöiden taiderobotteja kuvataan siten, että niissä yhdistyvät taide, ihminen ja teknologia. Robot vaikuttavat inhimillisiltä ja tässä teoksessa aitouden tai inhimillisyyden tuntua nostaa vielä se, että robo kommunikoi katsojan kanssa. 

Bukowski-robotti toi mieleen jotkin1920-luvun tieteisfantasioiden ensimmäiset robotit, tai ehkä myös  jotkin Tähtien sota – elokuvien persoonallisista roboteista.

Siitä on aikaa, kun olen lukenut Charles Bukowskia (1920–1994). Pekka ja Teija Isorättyän Bukowski-robo vaikuttaa kirveenveistämine kasvoineen kovin inhimilliseltä. Itse asiassa tällainen muistikuva minulle tästä postimiehenäkin toimineesta kirjailijasta on myös kirjojen perusteella jäänyt. Oluen siemailukin muistuttaa päähenkilöstä.

Robotti reagoi puheeseen ja vastaa AI:n avustuksella lainauksilla runoilijan tuotannosta. Seurasin kun taideteoksen viereen jumittui pieni tyttö äitinsä kanssa. Kommunikointikin sujui, vaikka mikrofoni ei aivan hiljaisiin kysymyksiin reagoinutkaan. Näinä vastakkaisasettelun, loukkaantumisten ja kaikenmoisen totisuuden aikana oli mukava huomata, että tästä salista ihmiset poistuivat hymy huulillaan. Ihan jo tämän työn vuoksi kannattaa poiketa Kiasmaan.

 

Pekka & Teija Isorättyä. 1980. Bukorobotti: Charles Bukowskin muotokuva, 2024, löytöesineet, keramiikka, elektroniikka, olut, kasvi. Koodaus Jaakko Niska. Kuva Kansallisgalleria/ Petri Virtanen

Näyttelyssä on useampia teoksia, jotka hyödyntävät tekoälyä. Teresa Fernándes-Pellon teoksessa Core Sacra -teoksessa, sähköisessä alttaritaulussa,  jumaluudet vaihtuvat datan ja sen yhdistelmien mukaan. 

Core Sacra, 2024, akryyli, epoksihartsi, alumiinitanko, elektroniikka. Teresa Fernándes-Pello. 1990. Kuva näyttelystä

Näyttely on kävijäystävällinen. Mukana on teoksia, jotka eivät avaudu hetkessä, mutta kokonaisuus on kuitenkin lapsikävijänkin sulatettavissa. Perheitä ja lapsiryhmiä olikin vierailuhetkellä ilahduttavan moni kävijöistä.

 

Ernesto Neto. Boan polulla istuen. 2016. Kansallisgalleria. Seinillä vasemmalta oikealle: Guillaume Paris, Bad Anima (Paha Anima), 2012; Greta Alfaro, In ictu oculi (Silmänräpäyksessä), 2009. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

 

Kuva näyttelystä. Helmikuu 2025

Näyttelyn taiteilijat ovat Greta Alfaro, Richard A Carter, Kari Cavén, Erno Enkenberg, Petri Eskelinen, Teresa Fernández-Pello, Antti Immonen, Pekka ja Teija Isorättyä, Muriel Kuoppala, Erwin Laiho, Esa Laurema, Brittany Nelson, Ernesto Neto, Guillaume Paris, Matti Petäjä, Veera Kaamos Pitkänen, Rodtsenko-seura, Manuel Saiz, Maija Tammi, Maria Tobola ja  Björn Weckström.

 Näyttelyn on kuratoinut Jari-Pekka Vanhala

Kiasma, helmikuu 2025. Kuva kirjoittajan

Linnunradalla. 15.11.2024–23.3.2025