Ravintolakuvia 1960- ja 1970 -luvulta. Hotelli- ja ravintolamuseo
Lähdin opiskelemaan vuonna 1966 Lappeenrannan kesäyliopistoon. Lappeenranta oli viehättävä kesäkaupunki, ja sieltä löytyi myös uudenlainen, kiehtova ruokapaikka: Adrianon baari! Italialainen ruoka oli vielä aivan uutta Suomessa." (Museon ruokaperinnekyselystä)
Read this text in English here
 |
Tanssilavakulttuuri jatkui kaupunkien ravintoloissa. Kantakievari,
Kurikka |
Nyt museo laajentaa ravintolakulttuurin kirjoa valokuvanäyttelyllä Kuohuvat vuosikymmenet. Näyttely koostuu 65 valokuvasta 1960- ja 1970-luvuilta. Otsikko viittaa muutokseen, ja kiinnostava näyttely lunastaa viestin. Ravintoloiden kuvat tosiaan kertovat mainiosti, miten Suomi kaupungistui ja muuttui.
 |
| Disco Mobile, Helsinki. Kuva Hotelli- ja ravintolamuseo |
 |
| Motorest, Lappeenranta. Kuva Hotelli- ja ravintolamuseo |
Näyttelytila on hiukan kotikutoinen, ja kuvatiedotkin löytyvät vain A4-tulosteilta. Museo selvästikin kaipaisi muusta näyttelystä erottuvaa omaa tilapäisten näyttelyiden tilaa. Mutta sisältö on joka tapauksessa kiinnostava.
Oikeastaan tekee mieli verrata näyttelyiden kuvia Kaurismäen
veljesten Suomi-kuvaan. Jos museon päänäyttelystä löytää pizzeria Rosson, kuten
Mika Kaurismäen samannimisen elokuvan otsikosta, niin tässä valokuvanäyttelyssä
havainnollistuu Aki Kaurismäen elokuvien maailma. Ravintolakulttuuria on
Kaurismäen elokuvissa luonnehdittu lavasteen ohella myös symboliksi – se
edustaa suomalaista identiteettiä, melankoliaa ja myös turvasatamaa sekä
toivoa.
 |
| Kantakievari, Sysmä. Kuvakiila 1966. Hotelli- ja ravintolamuseo |
 |
| Hämeensilta, Tampere |
Kaurismäet ovat itsekin perustaneet ravintoloita, ja elokuvissa ravintolat ovat tärkeä osa tapahtumakulkua. Kaurismäki myös kommentoi ravintolakulttuurin muutosta siinä kuin Hotelli- ja ravintolamuseokin. Elokuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996) ravintolan irtisanottu henkilökunta avaa uuden ravintolan. Ensin kokeillaan sushia, mutta lopulta konsepti muuttuu perinteiseen 1960- ja 1970-luvun ravintolakulttuuriin nojaavaksi. Työ-ravintolasta tulee menestys.
Olen joskus ajatellut, että elokuvien ravintolakohtaukset
olisivat kärjistettyjä tai karrikoituja. Niissähän hieman hassusti pukeutuvat
ihmiset istuvat usein vaiteliaina alkoholijuomiinsa ja käryäviin savukkeisiinsa
keskittyneinä. Tilat ovat ajattomia ja kuluneita, tupakansavun tummennuttamia.
Stailaus loistaa poissaolollaan.
Näin ei taida ollakaan, vaan näistä aikalaisvalokuvista
löytyy hyvin samanlainen maailma. Kuviin on paikoin jopa tarttunut
ravintolaorkesteri, joka hämäävästi muistuttaa Kaurismäen elokuvien soittajia.
 |
| Kurikan Kantakrouvin avajaiset. Kuva Hotelli- ja ravintolamuseo. Valokuvaamo V. Anttila |
Näyttely on jaettu neljään teemaan.
Ensimmäinen on yhteiskunnallinen murros: Talouskasvun,
elintason nousun ja kaupungistumisen myötä työpaikat siirtyivät maaseudulta
kaupunkeihin ja Ruotsiin. Myös naiset alkoivat käydä työssä kodin ulkopuolella,
mikä lisäsi palveluiden kysyntää.
Toinen aihealue on ravintolat kaikille: Suomalaisten tulojen
kasvaessa ravintolat lakkasivat olemasta vain yläluokan paikkoja. Ne alkoivat
palvella laajasti työväkeä, keskiluokkaa, lapsiperheitä ja nuorisoa.
Ravintoloiden kirjo monipuolistui (lounaspaikat, tanssiravintolat, yökerhot).
Kolmanneksi kuvataan alkoholin vapautumista: Vuoden 1969
alkoholilaki salli keskioluen myynnin ruokakaupoissa ja toi
anniskeluravintoloita maaseudulle. Ravintolat muuttuivat ruokailupaikoista
seurustelu- ja ajanviettopaikoiksi juomien äärellä. Alkoholin kulutuksen haitat
johtivat kuitenkin uusiin rajoituksiin 1970-luvun lopulla.
Neljäs teema on uusi nuoriso ja matkailu: Suuret ikäluokat
omaksuivat kansainvälisiä vaikutteita ja olivat kiinnostuneita politiikasta
sekä tasa-arvosta. Lisääntynyt vapaa-aika ja ulkomaanmatkailu toivat mukanaan
uusia ruokakulttuureita, kuten pizzeriat ja aasialaiset ravintolat, luoden
pohjaa nykyiselle monimuotoiselle ravintolakulttuurille.
 |
| Heippalappu näyttelyn palautetaululta |
Museon toinen vaihtuva näyttely liittyy wolttaamiseen. Tietääkseni ensimmäinen ilmiöstä tehty näyttely kertoo, että museo elää hyvin ajassa.
Englanninkielinen näyttely " Diary of a Food Courier " perustuu vuosina 2024–2025 tehtyyn dokumentaatioon ruokalähettien työstä. Valokuvaaja Yehia Eweis kuvasi lähettien Ghulam Murtazan, Mustafan ja Alexander Oyeniyin työtä.
Museo haastatteli Fakhrul Dalimia, Boniface Mutindia ja Alexander Oyeniyia sekä keräsi kokemuksia verkkokyselyllä. Wolt ja Foodora lahjoittivat lähettien työvälineitä museolle, ja kerätty aineisto on lisätty museon kokoelmiin.
"Kuohuvat kymmenet – ravintolavalokuvia 1960- ja 1970-luvuilta" on esillä museossa 19.9.2025 – 30.8.2026.
"Diary of a Food Courier" on esillä
7.10.2025–17.5.2026.
Kuvat näyttelystä kirjoittajan, jos ei toisin mainita.
Museon pysyvän näyttelyn esittelyn löydät tästä
Museon nettisivu
Pääsyliput
Aikuiset 16 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 6 €
Kaapelimuseot-yhteislippu 18 €
Museokortti
Avoinna
ti–pe klo 11–19
la–su klo 11–18
Kommentit
Lähetä kommentti