Hotelli- ja ravintolamuseo, makumuistoja

Moni museo toimii vain näkö- ja kuuloaistin varassa. Näyttelyssä kulkiessamme siis katsomme objektia, joka usein on lasisen vitriinin sisällä. Kuuloaistimus saadaan yleensä digitaalisen ääniopasteen tai opastuksen muodossa. Kaapelitehtaalla sijaitseva Hotelli- ja ravintolamuseo on museona siinä hyvässä asemassa, että aisteja on käytössä enemmän. Maku, tuoksu ja museon pysyvän näyttelyn nimenäkin toimiva makumuisti, joka voi tulla esiin esimerkiksi muistellessa lapsuuden jouluruokia tai mummolan leipomuksia. Mahdollisuudet vaikuttavaan kokemukseen ovat suotuisat, meillä kaikilla on jonkinasteinen liittymä ja suhde ruokaan ja juomaan, niihin liittyviin muistoihin ja elämyksiin.

Ruokalista, Pohjanhovi, Rovaniemi, 1947. Hotelli- ja ravintolamuseo

Kansallismuseo on vielä useamman vuoden (suunnitelman mukaan vuoteen 2027) suljettuna peruskorjauksen ja laajennuksen vuoksi. Hotelli- ja ravintolamuseota ei ehkä ensimmäiseksi ajattele Kansallismuseon korvaajaksi,  mutta näyttelyillään se itse asiassa luo ruokakulttuurin historiallisella esittelyllä kiinnostavan yleisesityksen Suomen historiasta ja suomalaisen kulttuurin omaleimaisuudesta (tai yhteydestä muualle). Jos siis yleisesitys Suomen historiasta kiinnostaa, niin juuri nyt Helsingissä ei taida olla muuta museota, jossa suomalaisuuden kulttuurihistoriaa kivikaudelta nykypäiviin voisi  paremmin tarkastella.

Hotelli- ja ravintolamuseo  sijaitsee Helsingin Kaapelitehtaalla. Kaapelitehtaan perusti vuonna 1943 Suomen Kaapelitehdas Oy, Nokia tytäryhtiö. Rakennus sijaitsee Helsingin Ruoholahdessa, Länsisataman kupeessa. Rakennus valmistui vaiheittain 1940-luvulla (arkkitehti Wäinö Palmqvist). Alun perin sen pitkissä halleissa siis työstettiin kaapeleita. 1980-luvulla teollinen toiminta hiljeni ja rakennus siirtyi Helsingin kaupungille. Kaapeli on yksi Suomen merkittävimmistä kulttuurikeskuksista, Wikipedian mukaan Suomen suurin kulttuurikeskus. Kolmen museon ja lukuisten muiden kulttuuritoimijoiden talon yhteyteen valmistui vuonna 2021Tanssin talo (JKMM arkkitehdit ja ILO arkkitehdit). Kuvassa Kaapelitehdas vuonna 1945. Kuva foto Roos. Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Tässä esittelen samassa nipussa museon pysyvän näyttelyn Makumuistoja, sekä vaihtuvan näyttelyn perinneruoista. Itse asiassa näyttelyt kertovat samasta asiasta, vain näkökulmaa hiukan muuttaen. Pysyvästä näyttelystä piirtyy esiin pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan nousu – tällä aihealueella erityisesti valtion ohjaava rooli hyvinvointipolitiikan ja ravintosuositusten kautta. 

Sekin selviää, että esimerkiksi hiljattain julkaistujen vuoden 2024 ravintosuositusten suosimat palkokasvit eivät ole Suomessa ihan uusia asia. Härkäpapua on syöty Suomessa vähintään 600–700-luvuilta lähtien ja se oli yksi yleisimmistä kasviksista Suomessa 1800-luvun lopulle saakka. Härkäpapua käytettiin monin tavoin: keitoissa, puuroissa, muhennoksissa ja pyöryköinä.

Valtion vaikutus näkyy erityisen voimakkaana alkoholikulttuurissamme. Muun muassa näyttelyn 1930-luvun asuun rekonstruoitu Alkon myymälä sekä viinakortti kertovat kieltolain jälkeisen ajan tiukasta ja säätelevästä myyntikulttuurista. Kuvattu näyttelystä

Syyllisen näköinen suomalainen mies, pyöreä leima. Tärkeä todistus alkoholin hankintaan. Myymälätodistus eli viinakortti, Pori, 1960-luku.  Hotelli- ja ravintolamuseo, Alkon kokoelma

Näyttelyssä museoesineitä, vanhoja valokuvia, taidetta ja tekniikkaa sekä leikkiä on yhdistetty jouhevasti. Paikoitelleen kylläkin erottuu, että näyttelytekniikkaan olisi voinut käyttää enemmänkin euroja, esimerkiksi  näyttelyn aloittava multimediatilaan. 

Kuva näyttelystä

Valaistus on museonäyttelyissä tekijä, jolla esillepanoon saadaan tehoja ja vaikuttavuutta. Valaistus on kyllä sinänsä hyvin suunniteltu, mutta valaisimet eivät taida olla aivan museotekniikan parhaimmasta päästä.

Museo nostaa näyttelyssään esille myös nykyistä ravintolakenttää, varmaankin ihan jo taustayhteisöjensäkin vuoksi. Esillä on näyttelyn yhteistyökumppani ravintola Finnjävel. Pysyvänä ravintolana vuonna 2019 avannut Finnjävel lähtökohtana on suomalaisesta ruokahistoria. Ravintolassa tarjoillaan moderneja tulkintoja perinneruoista ja kouluruokaklassikoista. Kuvassa Finnjävelin haukea piimäkastikkeessa ja lammaskaali. Kuva Nico Bäckström. Hotelli- ja ravintolamuseo

Vanhan kaapelitehtaan karut seinät, lattiat ja esillä oleva talotekniikka eivät sinänsä ole museolle heikkous. Seiniä ei tarvitse varoa, kuten Mannerheimintiellä historiallisessa Kansallismuseossa, ihan helppoa tai halpaa tuollaiseen tilaan ei kuitenkaan ole tehdä kulttuurihistoriallista näyttelyä.

Makumuistot –näyttely kertoo paikoista, joissa ruoka- ja juomakulttuuri muotoutuu, ravintoloista, kouluruokaloista ja kahviloista. Lopputuleman on, että ruoka- ja juomakulttuuri ei pysy paikallaan, se muuttuu koko ajan.

Perinneruokia käsittelevässä vaihtuvassa näyttelyssä (Nam-Yök-Häh) esitellään miten ruokalajit ja maut ovat muokanneet suomalaista identiteettiä. Pelkästään tähän ei tyydytä, vaan muualtakin lähtöisin olevien suomalaisten ruokakulttuureita sivutaan.

Mitä ruokia kävijät yhdistävät perinneruokiin? Lappeenrantalaiset toriherkut, Vedyksi ja Atomiksi nimetyt täytetyt lihapiirakkaherkut ovat taululla päässeet keskeiselle paikalle. Kuvattu näyttelystä

Moni osio näyttelyissä perustuu vuorovaikutukseen yleisön kanssa,  ruokaperinteisiin liittyvää kyselyä hyödynnetään monessa kohtaa. Näyttely kertoo, että opimme ruokaperinteitä, kun seuraamme ruoanlaittoa ja osallistumme siihen. Aiemmin ohjeet siirtyivät eteenpäin suullisesti kerrottuna. Ruokaperinteitä ovat opettaneet erityisesti naiset. Heillä oli aikaisemmin yleensä päävastuu kotien ruoanvalmistuksesta. Miehiltä taas on opittu  esimerkiksi kalastuksesta, metsästyksestä ja niihin liittyvistä ruoista.

Monelle perheen tai ystävien kanssa syöminen on tärkeä perinne. Ruoan äärellä vietetään yhteistä aikaa, keskustellaan ja vaihdetaan kuulumisia

"Paahdetun lihan tuoksu tekee minut aina iloiseksi, se muistuttaa minua juhlista, perheestä, hauskanpidosta. Koko elämäni se on ollut syntymäpäiväjuhlien, perheen ja läheisten ystävien kanssa vietettyjen juhlien ruokaa. Vaikka se on herkullista ja meillä on mukavaa, kun valmistan sitä kotonani täällä Suomessa, se ei tietenkään ole sama. Se saa minut kaipaamaan kotiani ja perhettäni."-vastaus Hotel ja ravintolamuseon ruokaperinnekyselyyn (2023)

"Lapsena vihasin joka jouluisia kinkun valvojaisia ja sen myötä talon vallannutta voimakasta joulukinkun tuoksua, joka sekoittui kynttilöiden tuoksuun ja omaan huonovointisuuteen liiasta suklaasta johtuen. Aamulla tilanteen pelasti riisipuuro ja onnen manteli. Molempia perinteitä olen jatkanut omassa kodissani, vaikka en syö kinkkua ja vihaan sen hajua edelleen."-vastaus Hotelli ja ravintolamuseon Ruokaperinnekyselyyn (2023)

"Juhlapäiviin liittyvät ruokaperinteet ovat tulleet mummolta, jonka luona asuin lapsena. Muutoin olen seurannut lähinnä television ruokaohjelmia ja aikakausilehtien reseptejä. Myös jos juhlissa tai kylässä on ollut jotain itselle mieleistä ruokaa tarjolla, kysyn herkästi reseptiä. Opetan perinteitä 12-vuotiaalle pojalleni, joka on kiinnostunut hiljalleen kokkailusta." - vastaus Hotelli- ja ravintolamuseon Ruokaperinteet-kyselyyn (2024)

"I find Syrian food to be varied and delicious. In Finland I try to preserve our own food traditions and pass them on to my children. It is good for children to know the flavours of the year and get used to them. It's a kind of preservation of the Arab identity." - vastaus Hotelli- ja ravintolamuseon Ruokaperinteet-kyselyyn (2024)

Paaston päättyessä auringon laskiessa tarjottava Iftar-ateria. Kuva Yasmin Ibrahim. Hotelli- ja ravintolamuseo

Ruokaperinteet ovat osa kansallista identiteettiä. Näyttely kertoo, että ei ole olemassa yhtä ruokaperinnettä, joka olisi ollut olemassa koko nykyisen Suomen alueella samanlaisena. Ruokaperinteet muuttuvat, kun ihmiset ja kulttuuri muuttuvat. Jotkut ruokaperinteet kuitenkin sinnittelevät pitkään. Miksi torstaisin syödään hernekeittoa? Tähänkin saa vastauksen museossa. Suomessa hernekeittoa syötiin torstaisin sekä laskiaisena jo keskiajalla. 1200–1500-luvuilla. Silloin osana katolista kristinuskoa kuului paastota perjantaisin ja lauantaisin sekä ennen pääsiäistä. Ennen paastoa piti syödä täyttävää ruokaa, kuten hernekeittoa. Museon mukaan hernekeittotorstain perinne on pysynyt elossa muun muassa ravintoloiden lounastarjonnan ansiosta. Ja taitaa sotaväessäkin olla vielä jäljellä torstain hernekeittopäiväperinne.

Kun Ateneumin pysyvä näyttely nostaa esille taiteen kansallisen identiteetin rakentajana, niin Hotelli- ja ravintolamuseossa viitataan ruokakulttuuriin kansallisuuden rakentajana. Tällaisiksi ruoiksi on löydetty esimerkiksi talkkuna ja mämmi. Museon mukaan talkkunaa syötiin alun perin Itä-Suomessa ja Hämeessä, mämmiä taas Länsi-Suomessa. Kansallismielinen yläluokka nosti nämä ruoat koko Suomen kansallisruoiksi 1800-luvun lopulla.

Mämmituokkosia, 1930-luku. Aarne Pietinen, Historian kuva-arkisto Museovirasto

Kumpikaan ei ole omia mieliruokiani, mutta voin hyvin kuvitella vaikkapa Akseli Gallen-Kallelaa mämmituokkosen parissa kultakauden maalauksia työstäessään. Mutta, joka tapauksessa siis myös ruoan avulla rakennettiin tietoisestikin käsitystä suomalaisuudesta. 

Museon mukaan myös esimerkiksi kahvi tai emmentaljuusto koettiin suomalaisiksi ruoiksi, vaikka niiden raaka-aineet tai valmistusmenetelmät olivat alun perin muualta. Ja kyllähän nykyäänkin joitakin tuotteita mielletään erityisen suomalaisiksi, esimerkiksi Koskenlaskija tai Elovena.

Kuva näyttelystä

Kuva näyttelystä

Mitkä suomalaisten mielestä sitten ovat kansallisruokia? Itsenäisyyden juhlavuoden 2017 äänestyksessä ehdokkaita olivat muun muassa  graavatut kalat, hernekeitto, kalakeitto, karjalanpaisti, karjalanpiirakka, maksalaatikko, muikut, mustikkapiirakka, mämmi, pizza, ruisleipä ja viili. Äänestyksen voitti ruisleipä.

Kuva näyttelystä

Entä muita kansallisruokien kirjauksia?  EU voi myöntää elintarvikkeelle luvan käyttää aito perinteinen tuote -merkintää. Sen edellytyksenä on, että elintarviketta on valmistettu vähintään 30 vuotta. Merkintä myönnettiin sahdille ja kalakukolle vuonna 2002 ja karjalanpiirakalle vuonna 2003

Usein ajatellaan, että perinteisten ruokien pitäisi olla alusta asti itse tehtyjä. Museo tuo kuitenkin esiin, että itse asiassa monet työläästi valmistettavat  perinneruoat ovat säilyneet elintarviketeollisuuden ja valmisruokien ansiosta. Elintarviketeollisuuden tuotteita voidaan myös myydä aikaisempaa palkallista perinnettä laajemmalla alueella.

Kuva näyttelystä

Tämäntyyppisessä näyttelyssä tekee mieli kokeilla esillä olleita ruokia. Ainakaan vielä museossa ei ole kahvilaa tai ravintolaa, mutta reseptejä voi tietysti testata kotonakin. Tässä näyttelystä poimittu karjalanpiirakoiden ohje.

Soikea ja riisiä sisältävä piirakka tuli tutuksi koko Suomen alueella, kun Karjalasta tulleet evakot muuttivat eri puolille maata toisen maailmansodan jälkeen. Karjalanpiirakka yleistyi ensin kahvi- ja pitopöydässä. Nykyään se on paistopisteiden vakiotuote. Kuvassa piirakoiden valmistusta vuonna 1929. Tyyni Vahter, Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto

Huuhtele riisit ja lisää ne kiehuvaan veteen. Kun vesi on Imeytynyt, lisää malto. Keitä miedolla lämmöllä puuroksi välillä sekoittaen. Lisää lopuksi suola ja voi, jäähdytä

Pyörittele taikina tangoksi ja leikkaa veitsellä 20 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja painele ne litteiksi. "Ajele" palat mahdollisimman ohuiksi taikinankuoriksi piirakkapulikalla. Pulikkaa pyöritetään niin, että kuori pyörii pulikan alla. Käytä pöydällä runsaasti (karkeita) ruisjauhoja, jotta taikina ei tartu siihen. Pinoa valmiit kuoret päällekkäin ja ripottele väliin jauhoja Peitä pinot liinalla tai muovilla kuivumisen estämiseksi, Levitä kullekin kuorelle ruokalusikallinen täytettä ja levitä täyte lähes reunoille saakka, Rypytä reunat etusormilla vetäen. Paista 275–300 asteessa 15–20 minuuttia. Voitele valmiit piirakan veden ja voin sekoituksella. Peitä leivinpaperilla tai liinalla.

Karjalanpiirakan rypytys

1. Aloita rypyttäminen piirakan päädystä.

2. Paina kärki litteäksi, jotta se ei pala uunissa.

3. Ummista reunat etusormilla rypyttäen. Pyyhi tarvittaessa liika täyte pois.

KUORI

annos ruistaikinaa

TÄYTE

annos riisipuuroa

VOITELUUN

1 dl vettä

50 g voita

 VINKKI 

Ripottele pellille hieman ruisjauhoja ja laita piirokat pellille vieri viereen. Älä köytä paistamisessa leivinpaperia, koska se voi syttyä yli 250-asteisessa uunissa palamaan.

 ---

Kuvat näyttelystä kirjoittajan, jos ei toisin mainita

Näyttelyjen tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi

Pääsyliput

Aikuiset 16 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 6 €
Kaapelimuseot-yhteislippu 18 €

Museokortti

Avoinna
ti–pe klo 11–19
la–su klo 11–18

 

Makuasioita. Näyttely on avoinna toistaiseksi

NAM YÖK HÄH – Mistä on ruokaperinteet tehty? Näyttely on esillä 24. elokuuta 2025 saakka