Kiasma ja vuoden 2025 kokoelmanäyttely

Muistan, kun opintomatkaa suunnittelevat taidehistorian opiskelijat, minä muiden muassa, pidimme kahvilaa Ateneumissa. Olisikohan kahvila ollut museon kakkoskerroksessa. Tapahtuma-aika oli Ars-näyttely vuonna 1983. Kahvila tuotti hyvin ja matka Yhdysvaltoihin odotti. Nykytaiteen katsominen ja kokeminen on tällä hetkellä helppoa. Ennen oli toisin ja siihen Ars -näyttelyt vastasivat. Ensimmäinen näyttely oli vuonna 1961, sen jälkeen 1969, 1974 ja 1983; yhteensä kymmenen katselmusta. Ars-näyttelyiden merkitys on vähentynyt vuosien varrella. Yksi vaikuttaja tässä on ollut Nykytaiteen museo Kiasma.

Kiasmaa kuvaava malli. Kuvattu museon näyttelystä

Nykytaiteen museo saatiin Ateneumin kolmanteen kerrokseen toukokuussa 1991 ja samalla suunniteltiin uutta museorakennusta. Sopiva paikka museolle löytyi aivan Helsingin ydinkeskustasta. Uudesta museosta järjestettiin avoin arkkitehtuurikilpailu. 516 ehdotuksen joukosta voitti amerikkalaisen arkkitehdin Steven Hollin suunnittelema Kiasma. Museo avattiin vuonna 1998. 

Rakentamisen aikana Kiasman ympärillä käytiin vilkasta keskustelua. Muun muassa pohdittiin, pitäisikö Suomen marsalkka C. G. Mannerheimin ratsastajapatsas poistaa Kiasman edestä tai voiko veistoksen lähelle rakentaa museon. Museo rakennettiin ja pronssiveistos – joka sekin oli aikoinaan Kiasman tapaan avoimen kilpailun voittajateos, säilyi paikallaan. Kiasman käyntiosoitekin on Mannerheimin aukio. Luultavasti helsinkiläiset mieltävät sen kuitenkin Kiasman aukioksi

Nimi Kiasma on Steven Hollin idea. 

Oxford Languages kertoo Chiasma-sanan merkityksestä seuraavaa

ANATOMY

the X-shaped structure formed at the point below the brain where the two optic nerves cross over each other.

BIOLOGY

a point at which paired chromosomes remain in contact during the first metaphase of meiosis, and at which crossing over and exchange of genetic material occur between the strands

Museorakennuksen pienoismalli näyttääkin, miten museon muoto on oikeastaan nimen mukainen risteäminen, jossa kaksi rakennusosaa risteytyy ja yhtyy yhdeksi rakennukseksi.Ajatus näköhermojen risteämisestä tai yleisemmin säikeiden risteytymisestä ja tietojen vaihdosta niiden välillä kuulostaa sopivalta nykytaiteen museolle, ja voi vaikkapa ilman erityisiä työpajoja toimia museon strategiana, visiona tai minä vain tunnussanana. Toki varmaankin muitakin strategioita ja visioita tarvitaan.

Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa, jonka muut osat ovat Ateneumin taidemuseo ja Sinebrychoff.

Kiasma, portaikko. Taustalla Eduskuntatalo

Kokoelmanäyttely

Museoiden kokoelmanäyttelyille on joskus vaikeaa löytää hyvää, eri taideteoksia kiinnostavasti kokoavaa teemaa. Nyt Kiasman kokoelmanäyttelyn tekijät nostavat esille nykytaiteen materiaalivalinnat. Todetaan, että materiaalin valinta ei ole vain materiaa, vaan valinta ja sen työstämistapa kertovat myös teoksen sisällöstä. Miksi nykytaide näyttää siltä kuin se näyttää ja mitä materiaalivalinnat kertovat? Teema ei ehkä kovin päällekäyvästi nouse näyttelyssä esille, vaan on teoksia voi hyvin tutkailla esteettisiin arvoihin tai muihin kiinnostuksen kohteisiin pohjautuen.  Hyvä lisämauste aihe on. Enkä muista teemaan ainakaan näin kokoavasti tutustuneeni.

Esille nostetaan myös museoiden tehtävä kokoelmien säilyttäjänä, ja miten nykytaiteen materiaalivalinnat tätä tehtävää rikastuttavat tai hankaloittavat. Erilaisia materiaaleja ja tekniikoitakin pääsee kokeilemaankin.

Stoalainen ajattelija Marcus Aurelius pohti kirjoituksissaan, että kaikki olemassa oleva on hajoamisen ja muutoksen prosessissa. Tämä ei tänään koske pelkästään nykypolitiikkaa tai länsimaisen liberalismin selviytymiskamppailua, vaan myös arkipäiväisellä käytännön tasolla materiaalien ja esineiden kestävyyttä.

Museoiden osalta nykytaiteen monet materiaalit aiheuttavat kiinnostavan haasteen. Jos taideteosta ei ole suunniteltu ikääntymään (kuten patinoitumaan) vuosien varrella, niin museoiden pitäisi pyrkiä pysäyttämään taideteoksen ikääntyminen, ja tietyllä tavalla jähmettää teos hankintahetken tai luomishetken asuun. Tämä ei taida olla mahdollista, jos uskomme ajattelun ja aineen muutoksen olevan vääjäämätöntä. Mutta muutoksen hidastaminen tietysti on mahdollista.

Näyttelyssä on esillä teoksia Kansallisgallerian kokoelmista 1970-luvulta tähän päivään. Mukana on erinomaisia taiteilijoita.  Kuvataiteen suurista nimistä esillä on mm. Joseph Beuysin työ Hiljaisuus (Ingmar Bergman) vuodelta 1973 ja Kourin kokoelman mukana museolle saatu Claes Oldenburgin jättikokoinen Sammutettu tulitikku vuodelta 1987.

Claes Oldenburg. 1929 Ruotsi - 2022 Yhdysvallat. Sammutettu tulitikku, uretaani, lateksi. Museo summaa teosesittelyssä poptaiteen materiaalivalinnoista, että monet taiteilijat käyttivät taideteostensa materiaalina myös kaupallisiin tarkoituksiin käytettyjä materiaaleja, kuten muoveja, muovimaaleja, valokuvia, mainoskuvia ja käyttöesineitä. Kouri-kokoelma. Hankittu 1998

Joseph Beuys.1921–1986. Saksa. Hiljaisuus (Ingmar Bergman), filmikelat, sinkki, laatikko. Beuys jos jokin nykytaitelija on kiinnostava käyttämiensä materiaalien kautta. Museon teosesittelyssä kerrotaan teoksen koostuvan viidestä sinkkiin upotetusta filmikelasta ja niiden säilytyslaatikosta. Kelat sisältävät saksankielisen version Ingmar Bergmanin elokuvasta Hiljaisuus (1962). Kelat ovat muuttuneet käyttöesineistä taideteoksen materiaaliksi ja samalla käyttökelvottomiksi. Hiljaisuus viittaa paitsi Bergmanin elokuvaan myös sanattomuuteen ja kommunikaation vaikeuteen. Sinkkiin upotettuna elokuva ei voi enää välittää sisältöään katsojille. Hankintavuosi1991

Näyttelyyn on löydetty ajankohtaisia teoksia. Mikko Kuoringin kiinnostava teos koostuu näyttelytilaan asetelluista esineistä, joita käsityöläiset ovat luoneet Kuoringin kirjallisen kuvauksen perusteella.  Museo nostaa esittelytekstissään esille, että teos herättää pohtimaan taideteoksen tekijää ja tekijän suhdetta sekä materiaaliin että kieleen. Hyviä kysymyksiä myös nykyisen kielimalleihin pohjautuvan tekoälyboomin valossa.

Mikko Kuorinki, 1977. Suomi. Giorgosille, Bernhardille, Ekaterinille & Mariettalle, Dzintarsille, Normundsille, Viktorsille, Mattiasille, Saralle, Bertille, Shaharille, Saaralle, Joonakselle ja Timolle kuvaillut esineet. 2015–2017, marmori, keramiikka, tekstiili, graniitti, puu, hopea, metalli, lasi Hankintavuosi 2017. Kuvassa Joonaksen työstämä esine. Taiteilijan esinekuvaus/ohje Joonakselle löytyy näyttelytilan tekstitaulusta: Esine on paksuhkoa kirkasta / vaaleaa lasia. Se näyttäisi toimivan jonkinlaisena outona astiana. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei sitä alun perin tehty sellaiseksi, vaan pikemminkin se ehkä on vain päätynyt sellaiseksi. Ikään kuin siitä olisi yritetty valmistaa jotain muuta, mutta kesken puhallusvaihetta jotain on tapahtunut, alkuperäisestä suunnitelmasta on luovuttu ja lasi on jätetty jäähtymään "epäonnistuneena" / keskeneräisenä yrityksenä. Myöhemmin se kuitenkin on löytänyt tarkoituksen toimimalla eräänlaisena astiana. Muodoltaan Esine on soikea, mutta ei symmetrinen. Se ei ole syvä ja siinä ei ole koristeluja. Joku saattaisi ajatella sitä kasaan painuneena astiana, toinen sulaneena jättiläisen linssinä. Se ei kerrallaan pidä isoa määrää nestettä. Isohko eläin voisi käyttää sitä juomiseen, iso kieli voisi lipoa sitä helposti, siinä ei ole teräviä kulmia. Ihminen voi pidellä sitä kaksin käsin sylissä. Sen voisi myös jättää ulos keräämään sadevettä

Museo kertoo Helena Hietasen teoksen materiaalia kutsuttavan teknopitsiksi. Teos on harvinaisen ajankohtainen juuri nyt. Siinä nimittäin sykkii viime aikoina uutisissa esillä ollut valokuitu. Teoksessa valokuitua on käsitelty siten, että kuitu heijastaa valoa pinnastaan. Vaikutelma on jotenkin hypnoottinen, eikä työn äärestä kovin nopeasti tule lähdettyä. Voin kyllä myös kuvitella, näyttelyn teemaan liittyen,  että tämän teoksen osalta museolla saattaa olla haastetta säilyttää se toimintakuntoisena seuraavat 50 tai 100 vuotta.

Helena Hietanen, 1963. Suomi. Suuri pitsi 1996, lasikiekko, projektori, teräslevy, valokuitu. Hankintavuosi 1996

Museon esittelyteksti kuvaa Tapani Rautiaisen teoksen koostuvan huoneen keskellä seisovasta metallitelineestä, jossa on kaksitoista rikottua lasiruutua. Haljennut lasi on koottu uudelleen lyijyttömällä tinalla, mikä luo pinnalle verkkomaisen kuvion.

Taneli Rautiainen, 1983. Suomi, Nimetön (lasiseinä), sinkitty teräs, lasi, tina. Hankintavuosi 2024

Taideteokset jotka kutsuvat katsojat mukaan, ikäänkuin olemaan osa taideteosta, ovat aina mielenkiintoisia. Tällaiset teokset pitävät myös nuorempien tai muuten vilkkaampien kävijöiden mielenkiintoa yllä. Pearla Pigion tyylikkäät jacquard-tekniikalla kudotut katosta roikkuvat tekstiilit reagoivat äänellä ihmisen liikkeeseen.  Soittotekniikan mainitaan muistuttavan thereminin soittamista. Olen kerran kuullut vanhaa elektronisen musiikin soitinta thereminiä konsertissa, ja kieltämättä yhtäläisyyksiä löytyy.

Pearla Pigao, 1984 Norja. RD2-5DXA-4DXFF 2019, digitaalinen jacquardkudonta, puuvilla, teräs. Hankintavuosi 2019

Näyttelyssä on esillä myös hiljattain vuoden nuoreksi taiteilijaksi valitun Yan Mauin hienostunut 1700-luvun  chinoiseriesta vaikutteita saanut teos Rosie-tapetti 01. Mauin palkintonäyttely on tänä vuonna Tampereen taidemuseossa. Kiasman kokoelmahankinta on vuodelta 2023.

Man Yau. Rosie Wallpaper 01. 2022. Kansallisgalleria. Alempi kuva yksityiskohta teoksesta. Kuvat: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Kuva näyttelystä

Kivi, paperi, sakset

Taiteilijat

Martti Aiha, Dylan Ray Arnold & Océane Bruel, Inka Bell, Sissel M Bergh, Joseph Beuys, Sara Bjarland, Marcel Broodthaers, Baran Caginli, Nina Canell, Jacob Dahlgren, A K Dolven, Maria Duncker, Wade Guyton, Teuri Haarla, Eeva-Mari Haikala, Terhi Heino, Helena Hietanen, Reijo Hukkanen, Ann Veronica Janssens, Ulla Jokisalo, Ona Juciūtė, Donald Judd, Lasse Juuti, Marja Kanervo, Eeva Karhu, Olli Keränen, Kihwa-Endale, Tarik Kiswanson, Mikko Kuorinki, Maanantai Kollektiivi, J O Mallander, Esse McChesney, Golrokh Nafisi, Maurizio Nannucci, Robertas Narkus, Claes Oldenburg, Sini Pelkki, Ari Pelkonen, Pearla Pigao, Michelangelo Pistoletto, James Prevett, Tiina Raitanen, Taneli Rautiainen, Nina Roos, Jarkko Räsänen, Krišs Salmanis, Richard Serra & Carlota Fay Schoolman, Mika Taanila, Antoni Tàpies, Nora Tapper, Marianna Uutinen, Man Yau

14.2.2025 – 18.1. 2026

Kuvat näyttelystä kirjoittajan jos ei toisin mainita

peruslippu 22 euroa