Etsin. Valokuvataiteen museon pysyvä näyttely

Valokuvataiteen museo on yksi Kaapelitehtaan kolmesta museosta. Museo on ensimmäinen valokuvataiteen museo Euroopassa ja perustettu vuonna 1969. Museo sijaitsee Kaapelin museosiiven pohjakerroksissa. Museo on valtakunnallinen vastuumuseo. Vuodesta 2020 lähtien museolla on ollut erillinen näyttelytila keskustassa. Museolla on laaja kokoelma, kuten valokuvia hallinnoivilla museoilla pakkaa olemaan, yli 2 miljoonaa kuvaa.

3. marraskuuta vuonna 1842 piirilääkäri Henrik Cajander kuvasi Uudenmaankadun kotitaloaan vastapäätä sijaitsevan Nobelin talon Turussa . Valokuvan menetelmä oli daguerrotyyppi ja kyseessä on tiettävästi Suomen ensimmäinen valokuva. Cajander oli käynyt kesällä 42 Pariisissa ja kiinnostunut valokuvauksesta. Talon suunnittelija oli arkkitehti Immanuel Nobelin, joka oli Alfred Nobelin isä.Talo on myöhemmin ns. Turun taudin kaudella purettu, valokuvat ovat jääneet. Kuva näyttelystä, alkuperäiskuva Turun museokeskus

Volker von Boninin kaunis kuva Ruoholahdesta, Lauttasaaren suunnasta. Kaapelitehdas hienoine valomainoksineen kuvassa oikealla. Mainokset on kai myöhemmin poistettu. Ehkä ne olisi mahdollista joskus palauttaa paikalleen, viestihän sopii hyvin nykykäyttöönkin.  Kaapelin museot ovat tehtaan keskustan puoleisessa päädyssä. Volker von Bonin asettui Helsinkiin 1950-luvulla. Hänen hienoja kaupunkikuviaan esittelevä näyttely päättyi Hakasalmen huvilassa syksyllä 2024. Museoviraston kokoelmat, Finna

Museon kellarikerrokseen (0) avattua pysyvää näyttelyä oli näyttelytekstien mukaan odotettu ja toivottu pitkään. Näyttely kertoo valokuvan historiasta Suomesta. Pelkkään kronologiaan vuonna 2023 avatussa näyttelyssä ei ole tyydytty, vaan ote on keskusteleva. Näyttelykävijää pyritään ajatteluttamaan puhuttelevilla ja kyselevillä teksteillä ja kuvilla. Näyttelyä myös täydennetään ajan kuluessa.

Museon näyttelytilat. (1) suuri näyttelytila ja prosessitila, (0) Etsin -näyttely ja galleria. Kuva opasteesta museon seinältä

Kuvat näyttelystä

Näyttelyarkkitehtuurissa on päädytty värien ja materiaalien osalta aika industrialistiseen ilmaisuun ja monessa kohdin erilaisiin kurkistusluukkuratkaisuihin. Ehkä tekno sopii kellaritilaan, jossa peltiset ilmanvaihtoputket ja muu talotekniikka on joka tapauksessa näkyvillä. En ole ihan varma onko näyttelyä suunniteltaessa käyty saavutettavuustekijöitä kovin tarkkaan läpi. Ainakaan näyttelytekstit eivät ole kovin hyvin luettavissa kiilteleviltä metallipinnoilta.

Kuva näyttelystä

Näyttely nostaa esiin valokuvauksen  syntymähetkiä ja keksijöitä. Maailmanlaajuinen kumous ja valokuvan leviäminen alkoi vuonna 1839, jolloin Ranskassa julkistettiin Louis Daguerren keksimä daguerrotypiaprosessi, siis vain kolme vuotta ennen Henrik Cajanderin Nobelin talon valokuvaa. 

Museon mukaan valokuvan lopullinen läpimurto oli seurausta sen kasvavasta toistettavuudesta ja julkaisukanavien runsaudesta, hiukan siis kuin aikoinaan kirjapainotaidon kehittyessä. Ja näyttelyä katsellessa näyttää siltä, että valokuva on myöhemmässäkin tietoverkkojen kiihtyvässä kehityksessä hyvine ja huonoine puolineen ollut keskeisessä roolissa. Valokuvan merkitys ei ole vähenemässä. Näyttely muistuttaakin, että nykyään ihmiset ottavat valokuvia kaikkialla ja koko ajan.

Näyttelyssä on mukana rekonstruoitu studio ja pimiö. Pimiö on vaikuttava (vaikka jääkin näyttelyssä helposti nurkan taakse katveeseen), ja studiokin on mukavasti toteutettu.

Kuva näyttelypimiöstä ja museon johdattelu tunnelmaan

Ammattivalokuvaajan luona vierailun kerrotaan olleen monille mahdollisuus elämän tärkeimpien hetkien merkitsemisessä. Kiertävät valokuvaajat kiersivät maaseudulla, ja kaupungit tarjosivat monipuolisen valikoiman valokuvausstudioita.

Kuva näyttelystä

Studiovalokuvaajat käyttivät taitojaan juuri oikean tunnelman rakentamiseen valojen, taustojen ja rekvisiitan avulla. Valon riittämättömyys oli haaste, ja siksi studioissa oli usein suuret ikkunat. Valaistus saatiin hallintaan sähkön ja valaisimien avulla.

Näyttelyn mukaan käytämme muotokuvia kertoaksemme tarinan itsestämme: kuka olen ja mikä on tärkeää elämässäni juuri nyt. Ammattimaisessa muotokuvastudiossa otetusta valokuvasta on tullut tapa dokumentoida merkityksellinen päivä, kuten häät tai valmistujaiset. Perhemuotokuva sitoo ydinperheen yhteen symbolisella tavalla. Ryhmäkuvan jäsenet jakavat jotain keskenään, kuva merkitsee eroa meidän ja muiden välillä. Tavat, joilla pidämme ja katsomme kuvia, ovat muuttuneet ajan myötä, mutta monet näkökohdat ovat pysyneet samoina. Valokuva sisältää tarinan, kunnes yhteys muistoa vaaliviin sukupolviin katkeaa ja kuvan ihmisistä tulee anonyymejä hahmoja kirpputorien ja antikvariaattien laatikoissa.

Ennen Facebookia käytössä olivat cartes de visite -albumit, joihin kerättiin ystävien ja tuttavien visiittikorttikuvia

Kuva näyttelystä

Valokuva mahdollisti luokittelun ja vertailun. Näyttely nostaa esiin vuonna 1873 ruotsalainen professori Gustaf Retziuksen fysikaaliset antropologian tutkimukset ja niihin liittyvät kallomittaukset. Hänen ajatuksenaan oli, että valokuvauksen avulla hän voisi todistaa "suomalaisen rodun" alemman, mongolidisen alkuperän. Vuonna 2024 Retziuksen keräämiä kalloja palautettiin Ruotsista Suomeen. Aivan heti kaikki jäänteet eivät päässeet haudan lepoon, vaan lehtitietojen mukaan osaa jäänteistä tutkitaan Dna-analyysein nyt Suomessa. 

Maria Vilhelmina Flink Tammelasta ja mahdollisesti 18-vuotias August Hermansson Messukylästä. Kuva näyttelystä. Digitoitu alkuperäisestä lasinegatiivista. Museovirasto

 

Museo on avoinna

tiistai–sunnuntai 11-18

keskiviikko 11– 20

Normaalihintainen pääsymaksu 16 eur

Museokortti