Galleria Forum Box. Mervi Kytösalmi-Buhl

Forum Box -galleria on Helsingin Sanomien tietojen mukaan myyntiuhan alla. Asia jäi kuitenkin ensimmäisssä vaiheessa pöydällä lautakunnassa


Kyseessähän on osuuskunnan kunnostama ja ylläpitämä galleriatila Lönnrotinkadun alapuolisessa kellaritilassa Ruoholahdenrannassa.


Tiloiltaan galleria taitaa olla Helsingin persoonallisin ja aikoinaan on ollut hieno idea ottaa tila tällaiseen käyttöön. Gallerian muutostyöt suunnitteli arkkitehti Juhani Pallasmaa.

Gallerian profiili on ollut laadukas. Tietämättä tarkemmin, millainen gallerian vuokrasopimus on ja millaisia kustannuksia toiminnasta kaupungille on, konsepti vaikuttaa nykyisellään mallikkaalta. Taiteilijat ovat löytäneet muuten aika hankalasti hyödynnettävälle tilalle käyttötarkoituksen, ja kaupunki mahdollistaa kaiketi suhteellisin pienin kustannuksin vireän kulttuuritoiminnan ja taiteilijoiden ansainnan galleriamyynnin kautta.

Tämäntyyppisten toimintakonseptien toivoisi ylipäätään yleistyvän taidekentällä.

Ehkä tilan myyntikään ei toimintaa lamauttaisi, jos myynti on mahdollista kohdentaa osuuskunnalle ja vähäiseen hintaan. Ja jos tila ei vaadi miljoonaremonttia.

Nyt galleriassa esillä oleva Mervi Kytösalmi-Buhlin näyttely vahvistaa gallerian laatukuvaa. Esillä on kekseliäs ja tyylitietoinen kuvataidenäyttely. Tästä on vakuuttunut myös Wihurin rahasto, joka näytti olevan teosostajana.

Näyttelyn nimi on Punainen. Näyttely on avoinna 26.10.2025 saakka

Mervi Kytösalmi-Buhl) on lähtöisin Imatralta, ja sukunimi onkin tuttu kaupungista. Hän kuitenkin muutti jo 1970-luvulla Saksaan ja opiskeli Düsseldorfissa. Kytösalmi-Buhl teki muun muassa yhteistyötä Nam June Paikin kanssa ja toteutti videoita ja performansseja. Nyt esillä on saatu kolme Kytösalmi-Buhlin mediataiteen teosta 1980-luvulta.

Älä unohda juuriasi. Mistä olet tullut

Forum Boxin näyttely esittelee kuitenkin toisenlaisen tavan tehdä taidetta. Näyttelyn perusteella hän on selvästi myös taitava kuvan tekijä, joka löytää luonnosta löytyneille aineksille tai arkipäiväisille esineille uusia merkityksiä. Arkiseenkin tarkoitukseen käytetyistä esineistä muodostuu hienolla tyylitajulla uusia monisisältöisiä ja vaikuttavia taideteoksia. Esittelyteksti nostaa esille myös, että teokset kertovat arvonannosta sukupolvelta toiselle periytyvälle käsityötaidolle.



Gallerian tilat jakaantuvat kolmeen osaan. Boxin kuvauksen mukaan nämä ovat  Permanto, jonka huonekorkeus on 5,6 m. Tila on kooltaan noin 65 m². Montun tilaa jakavat portaat, huonekorkeus on 5,6 metriä. Tilan koko on noin 70 m².Parvi-tilassa katto on matalammalla, huonekorkeus noin 4,2 metriä, mutta seinätilaa on monipuolisesti, ja Parvi on myös tiloista suurin 90 m² koollaan

--

Galleria Forum Boxin perustaminen sai alkunsa kuvanveistäjä, akateemikko Kain Tapperin (1930–2004) aloitteesta vuonna 1996. Tarkoitus oli perustaa voittoa tavoittelematon, vapaa tila kaikelle taiteelle Suomen kulttuurielämän sisällön tukemiseksi. Taiteilijaosuuskunta Forum Box saneerasi tilan Helsingin kaupungin omistamasta, Lönnrotinkadun (tarkemmin Ruoholahdenranta 3 A) alapuolisesta, maapohjaisesta kylmävarastosta kulttuurikäyttöön vuosina 1998–1999 suurelta osin taiteilijoiden talkootyönä. Tilojen muutostyöt näyttelykäyttöön suunnitteli arkkitehti, professori Juhani Pallasmaa. Tarkoituksena oli säilyttää tilan karu, rouhea luonne: lattiat jätettiin maalaamattomaksi betoniksi ja tiiliseinät kalkittiin kevyesti. Galleria avasi ovensa kesäkuussa 1999. (Lähde: Google Gemini)

 --

Valokuvat kirjoittajan 18.10.2025

Helsingin Sanomat tilan myyntisuunnitelmista


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tietokonevirukset taiteena, Museum of Malware Art

Ateneumin taidemuseo ja sen pysyvä näyttely