museumguide.fi

Kiasman ylimmässä kerroksessa esillä oleva Sarah Lucasin näyttely on saanut hyviä arviointeja. Hän on arvostettu, sukupuolta ja sukupuoleen liittyviä järjestelmiä kuvaava taiteilija. Lucas on syntynyt vuonna 1962 Lontoossa ja asuu Suffolkissa. Näyttelyteokset ovat kooste 1990-luvulta tähän päivään: veistoksia, valokuvia ja installaatioita Read this article in English here Museoiden näyttelypolitiikkaa on joissakin viimeaikaisissa puheenvuoroissa kritisoitu siitä että (suomalaiset) museot eivät oikeastaan ota aidosti kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin tai ympäristöön.   Soveliaita näyttelyaiheita museoille olisivat ympäristöasiat ja sukupuoli. Sellaiset aiheet  joista kulttuurikuplassa kaikki ovat samaa mieltä.  Jos on näin, niin  tämä Lucasin sinänsä aika kantaaottava näyttely olisi niin sanottu hyväksyttävää kannanotto. Valokuvataiteen museossa tällä hetkellä esillä oleva  rotuun keskittyvä näyttely ehkä olisi astetta radikaalimpi keskustelunavaus. Nimetön....

Asuin Wienissä muutaman vuoden 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Tuo aika oli Suomessa aikamoista murroskautta. Lähtiessä Suomea verrattiin Pohjolan Japaniksi, palatessa olikin vastassa laman kourissa kärvistelevä ja Pohjois-Koreaan verrattu maa. No, nythän Suomea verrataan taas Japaniin. Taantuvia lapsiköyhiä teollisuusmaita molemmat Wienissä oli joka tapauksessa viihtyisää. Kaupunki oli muistini mukaan konservatiivinen ja rauhallinen paikka, jossa keisarikunnan menneisyydestä muistuttivat jättimäiset hallintorakennukset, ooppera, konserttitalo ja espanjalaisen ratsastuskoulun valkoiset Lipizzanerit. Toisaalta myös Adolf Loosin ornamenteista erkaantuvaa Loos-taloa esiteltiin arkkitehtuurikohteena. ​ Eräs rakennus jätti mieleen kuitenkin ehkä vahvimman muistijäljen. Kyseessä oli Josef Maria Olbrichin suunnittelema valkoinen Secession-talo. Rakennus kultaisine torneineen vaikutti joltain aivan erilaiselta kuin muu kaupunki. Muistaakseni rakennuksen restaurointi oli tuolloin vastikään ...

Forum Box -galleria on Helsingin Sanomien tietojen mukaan myyntiuhan alla. Asia jäi kuitenkin ensimmäisssä vaiheessa pöydällä lautakunnassa Kyseessähän on osuuskunnan kunnostama ja ylläpitämä galleriatila Lönnrotinkadun alapuolisessa kellaritilassa Ruoholahdenrannassa. Tiloiltaan galleria taitaa olla Helsingin persoonallisin ja aikoinaan on ollut hieno idea ottaa tila tällaiseen käyttöön. Gallerian muutostyöt suunnitteli arkkitehti Juhani Pallasmaa. Gallerian profiili on ollut laadukas. Tietämättä tarkemmin, millainen gallerian vuokrasopimus on ja millaisia kustannuksia toiminnasta kaupungille on, konsepti vaikuttaa nykyisellään mallikkaalta. Taiteilijat ovat löytäneet muuten aika hankalasti hyödynnettävälle tilalle käyttötarkoituksen, ja kaupunki mahdollistaa kaiketi suhteellisin pienin kustannuksin vireän kulttuuritoiminnan ja taiteilijoiden ansainnan galleriamyynnin kautta. Tämäntyyppisten toimintakonseptien toivoisi ylipäätään yleistyvän taidekentällä. Ehkä tilan myyntikään...

Näyttelytilan ovessa varoitetaan, että sisältö saattaa järkyttää tai loukata kävijöitä  Rotysyrjintää käsittelevän Valokuvataiteen museon näyttelyn teksteissä kirjoitetaan "Valkoisuus" ja "Valkoiset ihmiset" isolla alkukirjaimella, ja samoin "Mustat ihmiset". Teostekstit ovat  pitkiä, mutta ehkä tässä näyttelyssä pituus on tarpeen. Esitys alkaa Zanele Muholin valokuvalla, jossa musta nainen katsoo näyttelyyn tulijaa. Teostekstin mukaan katse kiinnittyy suoraan katsojan silmiin – ja siten määrittelee, miten häntä katsotaan ja miten hän tulee nähdyksi. Mielellään ajattelee, että kyseessä on myös erityisesti vanhemmassa maalaustaiteessa käytetty esittämistapa, jossa joku henkilö tai toimija maalauksessa katsoo kohti katsojaa, ja ikään kuin osallistaa katsojan osaksi kuvan tarinaa. Tässä tapauksessa kävijä aika oivallisesti siirtyy mukaan näyttelyn tariaan. Hyvää kuratointia. Näyttelyyn oli poimittu kiinnostavia teoksia, joista erityisesti Arthur Jafan...