Valokuvataiteen maisteriopiskelijoiden loppunäyttely 2025
Valokuvataiteen maistereita koulutetaan Aalto-yliopistossa. Koulutus on kaksivuotinen, Valokuvataiteen museossa on esillä 14 maisteriopiskelijaa, heistä puolet näyttää olevan lähtöisin muualta kuin Suomesta. Odotettavissa siis on katsaus, jossa on mahdollisuus hyvään kulttuurien ristipölytykseen
Image Being -näyttely erkaantuu, tai laajentaa, jos niin halutaan sanoa, valokuvan määrittelystä. Suunta on laajemmin nykytaide. Näyttelyn esittelytekstissäkin valikoimaa kuvataan nuorten taiteilijoiden ja valokuvaajien näyttelyksi.
Teosten materiaalikirjo on laaja. Esillä on muun muassa biomateriaaleja,
unien muistamista ja hiuksista koostuvia teoksia. Tekoälyäkin hyödynnetään. Valokuviakin
on esillä. Teokset voisivat hyvin olla esillä jossain nykytaiteen katselmuksessa,
vaikkapa jossain Venetsian biennaalin Arsenalin näyttelysaleista.
Esillä on useampia kiinnostavia töitä. Itse Saimaan rannalla
kesäni viettäneenä, kiinnityin pitkään Santeri Kuisman teoksen ääreen. Valokuvainstallaatio
on nimeltään Kesät järven rannalla. Siinä lapsuuden tarinat pinnan alla
väijyvistä järvihirviöistä ovat saanet ilmiasun taideteoksena. Valokuvat ovat
erinomaisia, lisäksi mukana on ikävän näköinen metallisen hirviöhampaisto.
![]() |
Santeri Kuisma. Kesät järven rannalla, (2024). Installaatio. Mustesuihkuvedos kankaalle, videoprojisointi, ääni, kirjasinmetalliveistos. Kuvattu näyttelystä |
Hannele Peltorinteen lasilaatikoihin sijoitetut kasvimateriaalit muodostavat valon ja valaisimen liikkeen kautta kiehtovan visuaalisen kokonaisuuden. Valaisimen robottimainen liike muotoilee teoksista kineettisiä veistoksia.
![]() |
Hannele Peltorinne. AEON. Lasinpuhaltaja Anna Schroderus, kasvifragmentit Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Kuvattu näyttelystä |
Johanzeb Haroon käsittelee työssään datakapitalismia. Peräti ajankohtaista aihetta esitellään näyttelytilaan rakennetulla ruokakaupalla. Kävijän omien valintojen perusteella tekoäly muodostaa yksittäisen kuluttajaprofiilin. Vuorovaikutuksen synnyttämän datan tekoäly hyödyntää itsensä kehittämiseen. Teos paitsi näkyy, niin myös kuuluu, ostoksen valinnan koodin luku vingahtelee näyttelytilassa. Aivan kuin Alepan kassalla ostoksia luettaessa
![]() |
Johanzeb Haroon. Kalastelijan unelmat tuhlaamisesta. 2024. Kuvattu näyttelystä |
20.4. 2025 saakka
Valokuvataiteen museo
Kommentit
Lähetä kommentti